torstai 23. joulukuuta 2010
Eino
Eilen saatiin Kennelliitosta Einon (Einstein von Wales) lonkka- ja kyynärlausunnot: hd b/b, ed 1/0. Täytyy kysästä joulun jälkeen mitä Liman niissä näki.
lauantai 18. joulukuuta 2010
ryhtiliike
Syksy on mennyt hurjaa vauhtia, talvi tullut ihan huomaamatta ja blogin päivitykset tekemättä....Ryhtiliike asian korjaamiseksi alkaa nyt :).
Aika pentujen kanssa meni todella nopeasti ja nautin kakaroiden kasvun ja kehittymisen seuraamisesta. Nauroin varmaan enemmän kuin kymmeneen vuoteen yhteensä niiden touhuille :). Pennut ehdollistettiin naksuttimeen 3 viikkoisesta alkaen, ajoin jokaisella jälkeä ja tietysti yhteisiä peltoretkiäkin kerettiin monta tekemään.
Nyt kaikki asuvat uusissa omissa kodeissaan elämää opettelemassa. Kasvis ei voi muuta kuin toivoa että terveeksi kasvavat.
Torppa tuntuu vieläkin hiljaiselta, ehkä tämä eroahdistus helpottaa jossain vaiheessa...

Riliis Reilu Peli, Sissi muutti Lappeenrantaan Kauppisen Annen harrastuskaveriksi ja perheen iloksi. Kotona on myös airis "isoveli" Ossi. Sissi on sijoitusnarttu. |
Riliis Ryyti Rajalta, Ryyti löysi uuden kotinsa Ylöjärveltä Eilan ja Aarnen luota. Ryyti on sijoitusnarttu. |
Riliis Rommi Cola, Jere ilahduttaa Hongan perhettä Nokiallla |
Riliis Rentun Ruusu, Cheri matkasi Kirkkonummelle Mairen ja Runen lauman jatkoksi |
Riliis Rokan Antti, Antti otti perheensä Margitin ja Karin Lahdesta. Kotona tukena ja turvana myös airis "isoveli" Taavi. |
Riliis Risto Räppääjä, Risto Ristosta tuli "stadilainen" Tytin ja Martin luona. Ristollakin on kotona airis seuraa, Jertta-sisko. |
Riliis Rujo Ruusu, Siiri oma koti löytyi Porvoosta Lehtiniemen Maijun ja perheen luota. Siirilläkin on kotona "isosiskona" airistyttö Timja. |
Riliis Retee Remu, Reetu matkasi Iisalmeen Saastamoisen Tanjan harrastuskaveriksi ja perheen iloksi. Kotoa löytyy myös suursnautseri herra Roope. |
Riliis Rambo Liini, Liinu lähti valloittamaan maailmaa ja matkasi Viroon, Viljandiin kokeneen airisihmisen Piret Reimetsin luo. |
perjantai 15. lokakuuta 2010
torstai 14. lokakuuta 2010
lauantai 9. lokakuuta 2010
5 vkoa
Elämä avartuu joka päivä ja pennut kehittyvät silmissä. Lelut ovat löytäneet käyttäjänsä ja saatu kavereista irti mielenkiintoisia kiljahduksia :). Ollaan ulkoitu päivittäin 2-4 kertaa ja moni pissi ja kakka onkin saatu tehtyä pihalla. Einokin sai tänään jo olla tarhasetänä ja olikin virassaan suorastaan loistava! Sillä on sittenkin järki päässä, vaikka joskus sitä olenkin epäillyt....
Pennut syövät nyt 4 kertaa päivässä: 1 ateria pentuneuta, 1 ateria kuivamuonaa ja 2 ateriaa "luomu" evästä (raakaa lihaa, kasvisoseita, puuroja ym.) ja välipaloin ovat maiskutelleet lihapaloja, broilerin kauloja, rustoja ja lihaisia luita. Luun puremiseen ei oikein vielä voimat riitä, mutta lihat osataan luustakin irrottaa. Nessi imettää vielä lisäksi 3-5 kertaa päivässä ja maitoa on riittänyt hyvin.
Luonteeltaan ovat edelleen tasaväkistä sakkia, en ole pystynyt sijoitukseen tyttöjä nimeämään. Ehkä niistä vielä joku päivä eroja saa näkyviin. Pojat ovat ottajansa löytäneet, mutta 1-2 tyttöä kaipaa vielä harrastavaa, aktiivista kotia.

mattoja on opittu puistelemaan
reenattu puruja
maisteltu lihoja
todettu että kalteri on p.....stä, lähentelee eläinrääkkäystä
pakko se on jollain konstilla rikki saada....
testataan miten....
tiistai 5. lokakuuta 2010
piknik aamiainen
ensin hörpättiin maitoo
sitten syötiin puuroo
käytiin kakalla
tarkastettiin ruokakuppi
lenkkeiltiin
väsähdettiin
ja lähettiin untenmaille omaan pesään
maanantai 4. lokakuuta 2010
4 vkoa
Alan toistaa itseäni...pennut kasvavat ja voivat hyvin :). Eilen ulkoiltiin ekan kerran ja jänskää oli. Pennunkatsojia on riittänyt ja hyvä niin.
Airisten mestaruuskokeessa Saksassa 9 koiraa 30:sta lentänyt pihalle puruosuudesta, iskä Max näiden joukossa :(. Maxilla pettänyt hallinta, yks airis purrut tuomaria ja valtaosa ei ole saanut maalimiestä kiinni paossa. Tässä joukossa mm. viime vuoden mestari Don. Odotan mielenkiinnolla videoita kokeesta, että näkisi mitä siellä on tapahtunut. Eikan mutsi Hexe kokeen 4., hienot purupisteet 96p. Eikalla on tiukka mutsi :). Jälleen vaan vahvistui käsitys, että pisteet ei paljoa koirista kerro, siellä pitäisi olla aina paikanpäällä näkemässä omin silmin mitä tapahtuu.

perjantai 1. lokakuuta 2010
luita, jälkeä ja matolääkkeitä
Viime päivinä pennut ovat kehittyneet silmissä. Ensimmäiset matolääkkeet on syöty. Uusina eväinä Naxit ovat maistelleet pentuneuta ja luita. Ovat ajaneet 2 jälkeä, tuvasta saunaan eli matkaa ainakin huimat 5m.! Hyvin jäljestävät sekä jauhelihaa että neuta, sekä lautalattialla että pressun päällä. Naksu alkaa olla tuttu juttu. Ja ihania ovat :).
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
maanantai 27. syyskuuta 2010
3 viikkoa
Pennut kasvavat ja kehittyvät hyvin, painot 3 viikkoisina välillä 1195g.-1655g. Nyt onnistuu jo pystybaareilukin ja ensimmäiset leikkimistreenit on nähty. Kuulo on alkanut toimia ja naksutin koulutus aloitettu :). Vielä on hankala arvioida millaisia persoonallisuuksia kavereista on kasvamassa mutta eiköhän niitä eroja ala aika pian huomata. Pennut viettävät paljon aikaansa tupatarhassaan eli tottuvat normaaleihin elämisen asioihin. Ja vieraita ihmisiäkin on riittänyt sosiaalistamsista harjoittamassa, kiitos ystävät!
Einon kanssakin on salaa neniä vaihdeltu ;), mutta tätä ei kerrota mammalle....
Kyselijöille tiedoksi: pennun hinta on 1200e. Kun pentu on virallisesti lonkka- ja kyynärkuvattu (suositusikä 18kk) palautan ostohinnasta 100e. Kun pentu on virallisesti luonnetestattu ja silmäpeilattu (suositusikä 3-4 vuotta) palautan ostohinnasta 50e. Mikäli ostaja saa leivottua pennusta pk-puolen käyttövalion, seuraavan pennun saa tulla hakemaan ilmaiseksi (tietysti edellystyksellä että olen hengissä ja vielä kasvatan).
Ja alla yksilökuvat (joiden ottaminen ilman apukäsiä osoittautui yllättävän haasteelliseksi :))
Muina kuulumisina kerrottakoon, että Eikalla on murkku, Eikka kokeilee rajojaan, Eikka mm. nosti koipeaan halkolaatikolle sisällä..... Reenattukin sen kanssa on, mutta ei kauheesti uutta vaadittu kun vanhatkin asiat ajoittain ihan hukassa. Ja Eikalle ei varmasti kerrota, että sekä äippä että iskä ovat päässeet tämän vuoden Saksanmestaruuksiin...sillä on egoa jo muutenkin ihan riittävästi....

lauantai 18. syyskuuta 2010
2 viikkoa
Elämää 2 viikkoa takana ja kaikkien silmät ovat auki, näkökyvystä ei vielä puhuta mitään ;).
Painot nousevat tasaisesti ja ovat välillä 850g.-1160g. Kynsiä on leikelty ja pystybaariin on kavereilla jo kova yritys. Nessi jatkaa erinomaista mammailuaan.
Ihania ovat ja tuijotteluunhan se aika sit tahtoo mennäkin....muuten olen koonnut pentupakettia eli istunut ahkerasti koneella miettimässä mitä kaikkea pitäisi muistaa siihen laittaa....

pienin poika |
yksi tytöistä |
käsi kädessä, tassu tassussa |
yksi tytöistä |
suurimman pojan eli pikkumaxin nenä |
mamma hoitaa |
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
kasvaa kasvaa
Ihan vielä ei olla kiloa ylitetty mutta tuntumassa roikutaan: painot välillä 950g.-690g.
Eilen kävi tuttuja vieraita (Sirkka ja Jussi) ja hyvin mamma suhtaui. Vierailut jatkuvat huomenna ;).
Kovasti jo tekemistä tuntuu mamma kaipaavan, kai sen täytyy jotain pientä päästä touhuamaan....

sunnuntai 12. syyskuuta 2010
treeniä, kasvua ja sukupuolen vaihtoa
Eikka pääsi omasta mielestään toooosii pitkästä aikaa tekemään tottista. Teemana tottis patukalla ja viettitason pitäminen toiminta-alueella. Alussa varsinainen kaatumatautinen nojailija ja takapuolen vasemmalle heittelijä. Kun lopetti kouhottamisensa ja alkoi keskittymään, niin seuraaminen kainalopalkalla varsin mallikasta. Vietistä jäävissä ei valittamista vaikka seisominen onkin vielä kesken. Sitä pitää treenata enemmän. Eka kertaa meinas ettei tarvi totella "irti"-käskyä, tuli pian toisiin ajatuksiin :). Lyhyt intesiivinen treeni ja Nessi sai aiheen kiljua kitarisansa pihalle kun ei hommiin päässyt. Meillä alkaa siis Eikan kanssa pikkuhiljaa siirtyminen pallo-/patukka-/tyynypalkkoihin ja vauva-ajan makkaran syömiset siirretään taka-alalle jos näin hyvin kykenee vietissä työskentelemään.
Pennut kasvavat, painot eilen 570g.-760g.
Ja viikon uutinen (en oo ihan varma näyttelenkö vai oonko oikeesti näin tollo): laittelin joku aamu pennuille pentupantoja ja laskin ja laskin...joku ei täsmänny, ei sit niinku millään....no ei täsmänny pentujen sukupuolet: 5 urosta ja 4 narttuu, niinhän sen piti olla...eikö pitänytkin?!? No ei ollu niin ei...oli 4 urosta ja 5 narttuu... ja samaan tulokseen pääsin myös juuri äsken....no niin se on. Oiskohan syytä pyöritellä pentuja useammin....tätähän en juuri ole tehnyt kun Nessi on niin mainio mamma ollut. Ehkä sit seuraavalla kerralla oikein hetu alusta asti :).

torstai 9. syyskuuta 2010
kasvu jatkuu
aamuisen pakkopaitapunnituksen tuloksena voin todeta, että pennut kasvavat edelleen hyvin: pienin painaa tällä hetkellä 475g. ja suurin 620g. Apuani ei edelleen sen kummemmin tarvita, kunhan muistan kantaa mammalle riittävästi evästä. Muriseva saunanovi kiehtoo Einoa edelleen kovasti :).
tiistai 7. syyskuuta 2010
distichiasis ja ihmettelyä
Viime vuosina huomiotani on kiinnittänyt useiden distichiasis airisten käyttö jalostukseen. Rotujärjestö ei ole asiaa sen kummemmin kommentoinut tai siihen puuttunut. En myöskään ole nähnyt diagnoosin tarkempia määritelmiä airisten kohdalla. Olen kuullut yksittäisistä, koiraa haittaamattomista ripsistä reiluun ja koiraa huomattavasti haittaavaan kokonaiseen ylimääräiseen ripsiriviin olevista tapauksista. Jopa kaksi distiachias diagnoosin saanutta koiraa on risteytetty keskenään. Ei taas mene tää touhu terveysfriikin päähän ja tajuntaan....Mielestäni tämä on taas yksi uusi asia, jota pitäsi miettiä airisten hyvinvoinnin nimissä. Alla oleva teksti suoraan Kennelliiton sivuilta:
DISTICHIASIS/EKTOOPPINEN CILIA (Kennelliitto tallensi aiemmin yhteisellä nimikkeellä cilia aberranta) ylimääräiset ripset, jotka tulevat ulos joko normaalin ripsirivin sisäpuolelta luomen reunasta (distichiasis) tai luomen sisäpinnalta (ektooppinen cilia). Caruncular trichiasis tarkoittaa silmän sisänurkan ihon karvoja, jotka kääntyvät sarveiskalvon sisänurkan päälle ärsyttäen silmää. Luomen reunasta kasvavat ripset voivat kaartua ulospäin normaalien ripsien tavoin tai ne kääntyvät sisäänpäin kohti sarveiskalvoa. Ripset voivat olla pehmeitä tai kovia. Etenkin luomen sisäpinnan läpi suoraan sarveiskalvoa vasten kasvava ripsi voi aiheuttaa sarveiskalvon vaurioitumisen. Tämä ilmenee silmän siristelynä ja ylimääräisenä kyynelvuotona. Silmän sarveiskalvon pinnalla ’uivat’, pehmeät distichiasis-ripset eivät yleensä aiheuta oireita. Oireilevilta koirilta ripsiä voidaan poistaa nyppimällä, jolloin ne kasvavat uudestaan tai poistaa ne pysyvästi polttamalla tai leikkauksella. Vaiva on selvästi periytyvä, mutta periytymismekanismi ei ole tiedossa. Luokitellaan nykyään silmätarkastuksissa lieviin, kohtalaisiin ja vakaviin muotoihin.

pennut kasvavat
Pistin pennut tänä aamuna "pakkopaitaan" = villasukkaan saadakseni niistä tarkemmat painot. Onnistui hyvin :). Pienin, syntyessään 320g painanut tyttö painaa tällä hetkellä 410g ja suurimmat pojat 510g. Kaikilla on painot selkeästi nousseet eli tyytyväinen pitää olla.
Pennut vaikuttavat edelleen hyvin elinvoimaisilta ja liikkuvaisilta, juoksemaan pitäs päästä vaikkei jalat vielä kannakaan. Nessi jatkaa erinomaista pentujen hoitoa, joten minä saan keskittyä pentujen ihailuun ja pusutteluun. Taidan siirtyä takaisin yläkertaan nukkumaan kun ei minua taideta tässä hommassa sen kummemmin tarvita.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Naxit ovat täällä!
Nessi synnytti 4.9.2010 5 urosta ja 4 narttua. Aikaa tähän urakkaan meni 4,5tuntia ja Nessi hoiti homman itsenäisesti vahvaa ja hyvää äidinvaistoa osoittaen. Pentujen painot olivat eilen illalla 320g-430g eli taitavat olla aika hyvän kokoista sakkia. Eläväisiä ovat ja elinvoimaisen oloisia jokainen. Toivotaan että sama linja jatkuu.
Pentueen isä Max juhlisti lastensa syntymää selviytymällä karsinnoista airisten saksanmestaruuskokeeseen ykköstuloksella :). Samoin teki pentueen täti Milka vom Solscheid :).
Eikka-apumies auttelisi kovasti pentujen hoidossa, mutta Nessi ei yhdy ajatukseen ja on tosi tiukkana. Eikalle on tulossa piinaviikot....täytyy keksiä sille riittävästi tekemistä muissa hommissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)