maanantai 27. syyskuuta 2010

3 viikkoa

Pennut kasvavat ja kehittyvät hyvin, painot 3 viikkoisina välillä 1195g.-1655g. Nyt onnistuu jo pystybaareilukin ja ensimmäiset leikkimistreenit on nähty. Kuulo on alkanut toimia ja naksutin koulutus aloitettu :). Vielä on hankala arvioida millaisia persoonallisuuksia kavereista on kasvamassa mutta eiköhän niitä eroja ala aika pian huomata. Pennut viettävät paljon aikaansa tupatarhassaan eli tottuvat normaaleihin elämisen asioihin. Ja vieraita ihmisiäkin on riittänyt sosiaalistamsista harjoittamassa, kiitos ystävät!
Einon kanssakin on salaa neniä vaihdeltu ;), mutta tätä ei kerrota mammalle....

Kyselijöille tiedoksi: pennun hinta on 1200e. Kun pentu on virallisesti lonkka- ja kyynärkuvattu (suositusikä 18kk) palautan ostohinnasta 100e. Kun pentu on virallisesti luonnetestattu ja silmäpeilattu (suositusikä 3-4 vuotta) palautan ostohinnasta 50e. Mikäli ostaja saa leivottua pennusta pk-puolen käyttövalion, seuraavan pennun saa tulla hakemaan ilmaiseksi (tietysti edellystyksellä että olen hengissä ja vielä kasvatan).

Ja alla yksilökuvat (joiden ottaminen ilman apukäsiä osoittautui yllättävän haasteelliseksi :))










Muina kuulumisina kerrottakoon, että Eikalla on murkku, Eikka kokeilee rajojaan, Eikka mm. nosti koipeaan halkolaatikolle sisällä..... Reenattukin sen kanssa on, mutta ei kauheesti uutta vaadittu kun vanhatkin asiat ajoittain ihan hukassa. Ja Eikalle ei varmasti kerrota, että sekä äippä että iskä ovat päässeet tämän vuoden Saksanmestaruuksiin...sillä on egoa jo muutenkin ihan riittävästi....

4 kommenttia:

  1. Oot tainnut käydä valokuvausstudiolla niiden kanssa? Kaukorapsutuksia! T Eila ja Aarne

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne vauhdilla kasvaa ! Kohta on töitä sulla siellä kovasti ! Mielenkiintoista kehityksen edistymistä ja kasvun seurantaa, sivuilla käytävä ahkeraan.
    Tytti

    VastaaPoista
  3. Vinkki:
    Insinööri olisi yksinkertaistanut kuvausta vaihtamalle kaulanauhaa samalle pennulle.

    Hannu P

    VastaaPoista